Reseptit

Västerbottensost®-juustokakku

8-10 henkilölle, uuni 150°

POHJA
2 1⁄2 dl vehnäjauhoja
1⁄2 dl sokeria
100 g voita, kuutioiksi leikattuna

TÄYTE
3 dl sokeria
300 g tuorejuustoa
300 g Västerbottensost®-juustoa raasteena
1⁄2 tl vaniljasokeria
1⁄2 dl sitruunamehua
2 tl raastettua sitruunankuorta
500 g ricottaa
5 kananmunaa
1 1⁄2 rkl maissijauhoa
1 1⁄2 rkl vettä

KOLAKASTIKE
25 g voita
1 1⁄2 dl kermaa
1 dl vaaleaa siirappia
1 dl sokeria
1⁄2 dl Västerbottensost®-juustoa raasteena

TARJOILUUN
1/2 dl mantelia, rouhittuna ja paahdettuna
250 g vadelmia

TEE NÄIN:

Pohja
Sekoita voi, jauhot ja sokeri monitoimikoneessa murenevaksi taikinaksi. Vuoraa irtopohjavuoan reunat leivinpaperilla ja voitele vuoka. Painele taikina vuoan pohjalle. Paista noin 25 minuuttia, kunnes pohja saa kauniin värin. Ota pois uunista ja anna jäähtyä.

Täyte
Vatkaa sokeri, tuorejuusto, Västerbottensost-juusto, vaniljasokeri, sitruunamehu ja sitruunankuori, ricotta ja kananmunat sileäksi seokseksi monitoimikoneessa tai käsin. Sekoita kulhossa maissijauho ja vesi, lisää täytteeseen ja sekoita hyvin.
Kaada taikina vuokaan, ravista kevyesti siten, että kaikki ilmakuplat häviävät. Paista uunissa noin 40 minuuttia.
Sammuta uuni ja jätä juustokakku uuniin jälkilämmölle 40 minuutiksi. Anna jäähtyä jääkaapissa vähintään tunti ennen tarjoilua.

Kolakastike
Ruskista voi sulattamalla sitä korkealla lämmöllä, kunnes se tasaantuu. Sen jälkeen käännä lämpöä miedommalle. Kun kattilaan on muodostunut vaaleanruskea pohjamassa, lisää loput ainesosat. Kuumenna kiehuvaksi samalla sekoittaen ja hauduta 3 minuuttia. Jäähdytä sitten kolakastike samalla sekoittaen ja annan jäähtyä ennen tarjoilua.

Tarjoiluun
Hakkaa mantelit rouheeksi ja paahda muutaman minuutin ajan kuivalla pannulla. Tarjoa kakku kolakastikkeen, paahdettujen manteleiden ja vadelmien kanssa.

Äänestä!
Arvosana 0 av 5 (0 ääntä)
Muuta mielenkiintoista