Reseptit

Pohjolan tapaslautanen Västerbottensost – Juustolla

TIMJAMIMARINOITU VÄSTERBOTTENSOST
200-300 g Västerbottensost juustoa
2 dl mietoa auringonkukka- tai rypsiöljyä 2 tl timjamia hienonnettuna
2 tl persiljaa hienonnettuna

Paloittele Västerbottensost -juusto pienemmiksi paloiksi kulhoon. Sekoita hienonnetut yrtit ja öljy. Kääntele juustopalojen joukkoon ja marinoi muutama tunti ennen tarjoamista.

PIKKELÖIDYT LAKAT
60 g lakkoja Liemi
1 dl etikkaa
2 dl sokeria
3 dl vettä

Kiehauta liemen ainekset ainekset ja jäähdytä. Kaada lakkojen päälle ja tarjoa viilennettynä suoraan esimerkiksi lasitölkistä.

PUOLUKKAHUNAJA
2 dl puolukoita
2 dl juoksevaa hunajaa 1 tähtianis
1 kanelitanko

Laita puolukat lasitölkkiin, lisää tähtianis ja kanelitanko. Valuta päälle hunaja ja sulje kansi. Anna maustua vuorokausi ennen tarjoilua.

Äänestä!
Tarvitaan lisää ääniä (0 ääntä)
Muuta mielenkiintoista