Meijerikön tarunhohtoinen resepti

Meijerikkö Ulrika Eleonora Lindström keksi vuonna 1872 reseptin, johon nykyään valmistettava Västerbottensost perustuu. Hänen tarunhohtoinen reseptinsä on tarkoin varjeltu salaisuus, jonka vain muutama henkilö tuntee.

Kun Ulrika Eleonora Lindström oli 30-vuotias, hän sai 500 riikintaalerin perinnön, jolla hän kustansi opintonsa Degebergan meijerioppilaitoksessa Lidköpingin liepeillä Länsi-Götanmaalla. Siellä hän oppi valmistamaan länsigötanjuustoa ja vuonna 1869 hän toi tiedon vasta perustettuun Gammelbyn meijeriin. Ulrika Eleonora aloitti piikana mutta jo kolmen vuoden kuluttua hän oli edennyt vastaavaksi meijeriköksi, jonka taidot tunnustettiin.

Gammelbyn meijeri
Gammelbyn meijeri

”Kukaan ei tarkalleen tiedä, mitä vuonna 1872 tapahtui tuona kuuluisana päivänä”

Kukaan ei tarkalleen tiedä, mitä vuonna 1872 tapahtui tuona kuuluisana päivänä, jona Västerbottensostin resepti syntyi. Tarina kertoo, että maitorengin kosiskelu sai Ulrika Eleonoran unohtamaan juustokattilan täysin. Ensin juustoa pidettiin epäonnistuneena, mutta kun sitä myöhemmin maistettiin, sen ainutlaatuinen maku paljastui. Riippumatta tapaamisen todenperäisyydestä taitava meijerikkö Ulrika Eleonora otti juustosta vaarin ja lahjoitti sen jälkipolville tunnetussa ja tarkoin varjellussa reseptissään.

Noretin meijeri, noin vuonna 1931
Noretin meijeri, noin vuonna 1931

Ulrika Eleonora kuoli 15. helmikuuta 1892 keuhkokuumeeseen 56-vuotiaana. Koko uransa ajan hän dokumentoi työtään pienintä yksityiskohtaa myöden. Tämä ja resepti ovat mahdollistaneet, että Västerbottensostin valmistustaito siirtyy perintönä meijeriköltä ja juustomestarilta toisille meijeriköille ja juustomestareille.

Muuta mielenkiintoista