Ostmästarens hörna FI

Thomas Rudin, juustomestari Burträskistä

Thomas Rudin aloitti uransa vuonna 1983 kesätyöntekijänä Burträskin meijerissä. Kahdeksantoista vuotta myöhemmin, vuonna 2001, hän astui juustomestarina Yngve Perssonin saappaisiin. Juustomestari vastaa muun muassa Västerbottensostin laadusta. Mestari on myös yksi niistä harvoista, jotka tuntevat sen erittäin salaisen reseptin. Juustomestari Rudin arvioi vähintään 14 kuukautta kypsyneet juustot yhteistyössä varastopäällikkö Ola Larssonin kanssa. Västerbottensost arvostellaan asteikolla yhdestä kymmeneen, ja ainoastaan kiitettävän arvosanan saaneet juustot päästetään myyntiin.

Miten Rudin sitten jaksaa vielä pitkän uran jälkeen työskennellä Västerbottenostin parissa?

– Työni ei pitkästytä minua, ennemminkin tunnen itseni entistä valppaammaksi. Luulen tämän johtuvan osittain siitä, että työssäni on haasteena pystyä säilyttämään Västerbottensostin ominaislaatu, vaikka ympäröivä maailma on jatkuvassa muutostilassa, juustomestari Rudin kertoo.

– Mielestäni on upeaa, että saan olla mukana tässä. On ollut hetkiä, jolloin olen ollut niin ylpeä juustoistamme, että olen ajatellut: hyvää yötä, lapsikullat, juustomestari Rudin jatkaa.

Haluatko tietää lisää Västerbottensostista? Tervetuloa Burträskiin!

Muuta mielenkiintoista